Tietoja
Sähköposti | elisahelenius@gmail.com |
Kotisivu | https://sites.google.com/site/elisahelenius/ |
Esittely | Olen vapaa toimittaja ja kriitikko. Kiinnostuksen kohteitani ovat feminismi, LGBTQIA-asiat, rasismin vastainen toiminta, sosiaalinen media, matkailu ja kulttuuri. Olen perehtynyt Itä-Aasian kulttuureihin, erityisesti Japaniin. Olen myös hyvin kiinnostunut ruuasta, ja mielelläni laajentaisinkin ruokakritiikkien pariin. Olen ehtinyt vuodesta 2007 lähtien kirjoittaa juttuja ja arvioita useisiin aikakauslehtiin ja sanomalehtiin. Toimin myös kirjallisuuslehti Lumoojan päätoimittajana puolitoista vuotta vuosina 2016-2018. Olen pitänyt Sateenkaarenmaalari-kulttuuriblogia vuoden 2011 alusta lähtien. Kirjoitan arvioita ennen kaikkea elokuvista, teatterista ja kirjallisuudesta, mutta teen myös musiikkifestivaali- ja keikkaraportteja sekä kuvataide- ja tanssikritiikkejä. Olen valmistunut medianomiksi Haaga-Helia ammattikorkeakoulusta vuonna 2021 ja filosofian maisteriksi yleisestä kirjallisuustieteestä Helsingin yliopistosta vuonna 2007, missä sivuaineitani olivat elokuva- ja televisiotutkimus, kotimainen kirjallisuus ja naistutkimus. Olen opiskellut lukuvuoden ajan luovaa kirjoittamista Oriveden Opistolla ja lukuvuoden ajan lehtijournalismia HEO:n Mediapajassa. Olen suorittanut myös Taideyliopiston kritiikkikursseja. Tällä hetkellä toimeksiantajiani ovat Voima-kulttuurilehti, Helsingin Sanomien kulttuurisivut, Maailman Kuvalehti, Teatteri ja Tanssi + Sirkus -lehti, Kauneus ja Terveys -lehti, Mondo-matkailulehti, Kirjasto-lehti, Opetushallitus, matkailumedia Tripsteri, VAV Asunnot ja Rapport. Olen julkaissut elokuva-, teatteri-, kirjallisuus- ja musiikkikritiikkejä myös Nuoressa Voimassa, Kulttuurivihkoissa, Näytös-teatterilehdessä, Rumba-musiikkilehdessä, Filmihullussa, Me Naisissa, Katso-lehdessä ja Seiska-viihdelehden elokuvasivuilla sekä tehnyt elokuvaesittelyjä Rakkautta ja Anarkiaa -elokuvafestivaalille, Docpointille ja VinoKinolle. |
Lisäasetukset
Titteli / työpaikka | |
Alue/maakunta | Uusimaa |
Asuinpaikka | Helsinki |
Toiminta-alat | Kirjoittaminen, Blogi, podcast, vlog, Sosiaalinen media |
Osaamisalueet | Kirjallisuus, Kuvataide, Elokuva, Musiikki, Teatteri, Tanssi |
Erityisosaamisalueet | Animaatio, Baletti, Dokumentti, Esitystaide, Kertomakirjallisuus, Maalaustaide, Nykytanssi, Rock- pop- ja jazzmusiikki, Runous, Ruoka & juoma, Sarjakuva, Tietokirjallisuus, Tv-sarjat, Valokuva |
Työskentelykieli | Suomi |